Merirosvo


Gelesen von Harri Tapani Ylilammi

(3.5 stars; 1 reviews)

Frederick Marryatin Merirosvo on meriaiheinen seikkailukertomus, joka kertoo kaksoisveljien tarinan. Se sijoittuu 1790-luvulle, jolloin laivat olivat puuta ja miehet rautaa!
Kirjan alussa kerrotaan Sirkassian-laivan haaksirikosta, josta pääsee lähtemään pelastusveneellä osa matkustajista, muutaman jäädessä vielä laivaan. Kuitenkin vain laivaan jääneet, joihin kuuluu kaksi mustaa palvelijaa, mies Coco ja nainen, imettäjä Judy, sekä pieni, englantilaista syntyperää oleva poikavauva, lopulta pelastuvat. Heidät lähetetään Herra Witheringtonin luo Englantiin, koska pelastuneen poikavauvan äiti on hänen serkkunsa. Mutta mitä tapahtui pelastusveneelle, missä oli muiden mukana lapsien äiti ja toinen kaksonen? Miten merirosvot liittyvät asiaan?
Kirja on vauhdikas ja siitä ei puutu juonenkäänteitä eikä vaarallisia tilanteita. Marryat on itse toiminut meriupseerina, joten hän tietää mistä kertoo, meriaiheiset yksityiskohdat on kerrottu totuudenmukaisesti. Ja vaikka Merirosvossa käytetään usein varsin vanhanaikaista kieltä, kirja käsittelee rodullista epätasa-arvoa nimenomaan ikävänä ongelmana.
- Summary by Harri Tapani Ylilammi (7 hr 16 min)

Kapitel

Biskajan lahti 14:13 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Vanhapoika 22:29 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Myrsky 12:40 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Vuoto 18:44 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Vanhapiika 21:35 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Kadetti 15:46 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Sleepers-lahti 25:38 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Hyökkäys 21:07 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Ryöstäjä 43:58 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Hietasärkkä 17:26 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Haaksirikko 25:44 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Luutnantti 17:38 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Maihinnousu 33:40 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Tapaaminen 33:09 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Erehdys 29:03 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Caicos-saaret 31:14 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Oikeudenkäynti 31:53 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi
Loppusanat 20:11 Gelesen von Harri Tapani Ylilammi